31. elokuuta 2016

kuukauden suosikit

B I I S I T

V A A T T E E T & A S U S T E E T
Seppälän paita. Näkynyt täällä blogissa sekä tämän hetken uusimmassa instagram-kuvassa. Mä oon vaan niin rakastunu tähän paitaan! Itse asiassa näin tän kaupassa jo aiemmin kesällä, mutta jostain syystä en sitä silloin ostanut. Seuraavalla kerralla kun iskin silmät tähän kaunottareen, päätin, että what the hell ja lähdin kassalle.
Musta hame. Mun luottohame on myös näkynyt sekä täällä blogissa että instagramissa - yllättävää! Tietenkin se on mun suosikeissa, koska se sopii kaikkien vaatteiden kanssa. Se on vähän niinkun it girl, mut se on vaan hame - eli it skirt?

M U U T
Pokemon Go. Oon valehtelematta aika hurahtanut tähän peliin... Kuukausi sitten tän latasin, itse asiassa samana päivänä kun se App Storeen tuli, mutta en pelannut oikeastaan ollenkaan. Sitten Katri alkoi kans hakkaamaan tätä ja ollaan muutamia kertoja oltu pokemetsällä. Okei, voin ihan myöntää, että poketan melkein aina kun on mahdollista... Eh. Alhaalla näkyy mun pokemoneja ja mun hahmo, koska tiedän, että joitain kuitenkin kiinnostaa! Keltanen tiimi henkeen ja vereen!
Filosofia. Kuten mun edellisessä postauksessa annoin ymmärtää, oon alkanut tykkäämään filosofiasta! Mun mielestä se on yks kivoimmista aineista musiikin ja kielten rinnalla. Se vaan jotenkin tuntuu niin omalta - paitsi ne jotkut vaikeemmat käsitteet.
Musiikki. Oon nyt ollut ihan onneni kukkuloilla kun on taas musiikkia koulussa pitkästä aikaa. Mulla ei siis tosiaan ole ollut 8. luokan jälkeen musiikkia. Ollaan soiteltu vähän kitaraa ja viime kerralla mä jopa menin mikkiin laulamaan yksinäni. Se oli musta jotenkin tosi hassua, koska kasilla varsinkin kerkesin tottumaan siihen, että aina siellä oli paikat täynnä. Nimimerkillä, Eye of the tiger taisi olla ainoa, jonka silloin vetelin yksin.
Piknik kaveriporukan kanssa ennen koulun alkua. Oli niin paras päivä koko kuussa! Ellei koko kesässä, en meinaan joitain ollut nähnyt kauheasti nyt kesän aikana muutenkaan. Ja siellä mä myös myönsin rakkauteni Novelleen, tai no yhteen niistä. Oon pelkästään heinä-elokuun aikana kuluttanut tota tarpeeksi monta pullollista.

Uudet puhelimen kuoret. Viimeisin muttei vähäisin suosikki! Päätin palkita itseni kirjojen ostamisesta ja näin ollen myös siitä, että sekin stressi kaikkosi ja saatiin pois päiväjärjestyksestä. Ikävä kyllä kaikki muut paitsi kaksi silmää on pudonnut pois... Ne on silti ihanat!


28. elokuuta 2016

mp lukio?

Ajattelin nyt näin pari viikkoa lukiota käyneenä kertoa, miten lukiossa on menny. Ja vastaus tohon hieman epäsuoraan kysymykseen on että ihan jees! Oon jo näiden ekojen viikkojen aikana huomannu joitain asioita, esimerkiks et mitä jopa voisin kirjoittaa yo-kirjoituksissa ja että mitä aineita en lue yhtäkään ylimäärästä. Kuten jo viimeviikkoisessa postauksessa ounastelinkin, filosofia on ainaki tällä hetkellä mulle tosi mieluisa aine ja itse asias ainoa jonka lukukappaleita oon oikeesti jaksanu lukea. Mut sitten taas täl hetkellä terveystieto on kauheen tylsä aine. Ehkä sen takia, että musta yläasteella jo se jokavuotinen toistelu alko jo vähän riittää, mut nyt ne aiheet on vielä kolme kertaa laajempia kuin silloin... Tietenkin ku lukioon menin ni tiesin, että tällasta se tulee olemaan ja jopa ajattelin motivaation nousevan montustaan. Eipä oo vielä oikeen noussu, en oo lukenu tähän mennessä yhtäkään terkan kappaletta, ja pian kyllä totisesti pitäs.
Oon myös saanu muutaman kauhukuvan kumottua. Esimerkiksi oon huomannut että ei ne 75 minuutin tunnit ole pääosin niin pahoja - paitsi niillä tunneilla, jotka on vaan tylsiä, mut onneksi niitä ei ole niin paljon. Ja oon heränny myös (kauempana siintävän) tulevaisuuden suhteen. Musiikin tunnit - joita on ollut huimat kaksi! - ovat saaneet mut ymmärtämään, että ehkä kuitenki kaikista mieluiten haluisin tehdä musiikkia elääkseni. Onhan se ollu jo 6-vuotiaana eli ihan lapsesta saakka mun suurimpia unelmia, ja nyt oon ymmärtäny, että se lienee myös kaikista suurin. Oonhan mä todella kiinnostunut myös filosofiaan, fysiikkaan, psykologiaan ja tekniikkaan liittyvistä ammateista. En mä siis niitä ole sulkemassa kokonaan pois kuitenkaan. En mä kyllä vielä täysin varma ole, eikä mun tarviikaan. Musiikin tunneilla ollaan muuten ny soitettu kitaraa, ja mä oon jopa taas sen verran innostunut että oon nyt kaivanu omankin kitaran esiin himassa - monenakin päivänä!

16. elokuuta 2016

iloinen lukiolainen




























Aito ilo ja sillä lailla! Päätin tälleen ekan päivän kunniaksi napata asukuvia, missä kaikissa oli musta jotain vikaa paitsi tässä. Tai no asukuva ja asukuva, tässäkin näkyy vaan puolet, mutta mulla oli kuitenkin alaosana tietenki mun luottohame että eipä siinä. Ja olin kans päättäny laittaa ton ihanan paidan, minkä ostin Seppälästä vähän aikaa sitten ja oon nyt jo ihan rakastunut... Noniin, tänään oli siis eka päivä lukiossa ja voin sanoo, että on kyl tosi erilaista ku yläasteella. Tuntu hölmöltä kävellä yläasteen pihan poikki tänä aamuna, kaikkien lukiolaisten meinaan piti kokoontua ruokalassa niin pakkohan siitä sit oli mennä. Oli kans tosi hassuu nähdä uusia seiskaluokkalaisia, mun mielestä ne näytti kaikki kauheen pieniltä.
Sen jälkeen ku oltiin päästy ruokalasta niin mentiin ryhmänohjaajan luokkaan ja vietettiin siellä sitte se eka tunti. Loppupäivä olikin normaalisti ja mä pääsin vihdoinkin filosofian tunnille. Oon nyt jo sitä mieltä, että tulee olemaan yks mun lempiaineista ja meidän opettajakin on tosi kiva! Mulla oli myös tänään heti kolmannella tunnilla hypäri. Normaalisti kolmannella on siis ruokailu keskellä tuntia suurin piirtein ja ois syömään saanut mennäkin, mut kelasin että jauhelihakeitto ei innosta niin kai nyt sitä kaupassa oli käytävä. Alan epäilee jonkunmoista addiktiota nimenomaan tuohon Novelleen... Aijaijai. Kävin myös koulun jälkeen ostamassa lisää vihkoja, koska ei sinänsä kauheesti innosta kirjoittaa tai kuvata terveystiedon, filosofian ja englannin muistiinpanoja kännykkään. Kaiken lisäksi Tokmannilta sai 4 vihkoa kahdella eurolla niin kai nyt siihen piti tarttua!

15. elokuuta 2016

vohvelit ymmärtää mua































Ai miksi? No, kun Täti Punainen päättää tulla käymään kramppeineen ja Niagaran putouksineen, vohvelit piristää kummasti. Heti aamulla kun heräät ja tajuat mikä on homman nimi, on vaan parasta mennä laittamaan vohvelirauta lämpiämään ja hetken päästä nautiskella vohveleita mansikoilla ja kermavaahdolla. Vielä kaiken kruunaa se, et oot yksin kotona ja saat heti mennä katselemaan Frendejä olkkariin peiton alle. Ja sitten vähän ennen kun äiti pääsee töistä niin laitat sille viestiä, että viitsisikkö tuoda suklaata tai jotain vastaavaa tullessas. Mä sain jopa irtokarkkipussin! En oo tosi pitkää aikaa sellasta nenäni edestä löytäny. No sillä irtokarkkipussilla täynnä suklaata oon pari päivää pärjänny, ja vielä ois pari päivää edessä. Hyvä juttu on se, että pahimmat päivät on kohta ohi eikä tarvii kestää kipuja koulussa.

14. elokuuta 2016

kaks päivää sitte mä olin malli




















Tai en varsinaisesti mut melkein, koska otettiin ainakin 30 kuvaa kun halusin jotain mitä voin laittaa instagramiin ja sitten tänne blogin puolelle. En melkein ikinä ota kokokroppakuvia, ja tää on mun eka kerta kun laitan blogiinki tällasen ns. kunnollisen, enkä sellasta missä oon selkäpäin tai sellasta minkä oon nopeesti napannut sovituskopissa haha. Tossa näette myös mun sen päiväisen asun, minkä olin päättänyt laittaa päälle kun lähettiin kaveriporukan kanssa piknikille joskus vähän illemmalla. Toi on itse asiassa mun uus luottoasu, perus musta t-paita ja musta lyhyt trikoohame. Ette voi väittää vastaan kun sanon että toimii aina! Nyt kun katon tota kuvaa ni tulee itelleki kylmä ku oli aika viilee ilta. Ei mulla siis ollu edes sukkahousuja... Mut mulla oli pitkähihanen paita messissä ja siinä jossain vaiheessa laitin päällekin jopa. Kuvia otettaessa sit aattelin et näytän kuvissa paremmalta ilman sitä ja olin kyllä ihan oikeessakin. Kuitenkin oli tosi kiva ilta ja pitää ottaa joskus uusiks! Pakko kans sanoa, että musta ja hämärä pukee mua ihmeellisen hyvin.

4. elokuuta 2016

ajatuksia lukiosta



























Ajattelin nyt näin elokuun alussa tehdä postauksen kouluu liittyen! Ja siinä samal mieles kävi, että ehkä voisin jakaa mun mietiskelyjä toiselle asteelle siirtymisestä. Mua jännittää lukio. Ehkä siks kun mun luokka tai siis anteeksi, opintoryhmä on ihan erilainen kuin yläasteella ja tulee ihan uudet opettajat - paitsi musiikissa ja kuvataiteessa - ja lisää haasteita. Ja kirjojen ostamisia! Valmistelin itteäni henkisesti kuukausia siihen, että nyt sitä mennää ja mä meen lukioo ja kirjat pitäis ostaa ja ei hitto. Tietenkää se kirjojen osto ei ollu kauheen vaikeeta, mentii Suomalaiseen kirjakauppaan ja siel oli sit oikein mukava myyjä. Juttelin sen kanssa sitte lukion alusta ja myös siitä, miten kannattaa pitää funktiolaskinta ihan viimeseen asti ja sitten tapella opettajan kanssa, että minkä ihmeen takia muka tätä ei voi käyttää vaan pitää hommata se kosketusnäytöllinen. tirsk.
Mua mietityttää kuitenkin eniten se, että miten ihmeessä tuun selviimään jopa 75 minuutin pituisista tunneista, vielä kun taukoa niiden välillä on 10 minuuttia! Voin ihan myöntää, että yläasteella pystyin melkein just ja just olemaan paikallani sen 45 minuuttia, joten tästä tulee sit aikamoinen haaste. Nojaa, luulen et lukios se varmaa on kuitenki helpompaa. Sinnehän yleensä ne kaikki rauhalliset tyypit menee, joten enköhän mäkin osaa pysyä ihan levollisena. Kaiken lisäks jos ei tunneilla oo hiljaa ja keskity niin menee tyyliin kaikki ohi, sincerely kaikki mun kaverit lukiossa.  
     Mut mun sydäntä lämmittää kuitenkin se ajatus, että mulla alkaa maanantaina koulu 9.55 ja perjantaina loppuu 13.15! Ja tiistainakin on hyppytunti kolmannella. Oon kans todella innoissani! Nimittäin, mulla on torstaina vikalla tunnilla musiikkia, ja sitten mulla on loppuvuonna vissiin kuvataidetta. Filosofiaa on nyt heti ekassa jaksossa ja pian on psykologiaakin. Siinä olikin ne aineet, mitä oon odottanu jo kauan! Musiikkia ei oo ollu kasiluokan jälkeen ja kuvista ei oo ollu seiskaluokan jälkeen, musta on rauhottava ajatus palata taas niille tunneille ja näyttää, mitä osaan! Ootan jo nyt ihan hirveesti että pääsen astelemaan mun pinkin repun kanssa lukion ovista sisään alle parin viikon päästä. Toisaalta haluisin ennen koulua hommata pinkit nappikuulokkeet, mut en kyllä välttämättä pääse nyt vähään aikaan käymään missään. Niin siis, nimenomaan sellasissa paikoissa, joissa myydään semmosia kuulokkeita jotka mulle kelpaa.