16. heinäkuuta 2017

Louvre ja Père-Lachaise

Neljäs Pariisissa vietetty päivä alkaa tästä. Kävimme siis tosiaan Louvren taidemuseossa, ja sitten Père-Lachaisessa - eli hautausmaalla. Oli onneksi tosi ihana päivä, niin ei ollut ihan kamalaa kävellä siellä! Okei no, kaatosade tai vaikka räntäsade Pariisissa, that's still the dream.





Louvressa on tosi paljon nähtävää, sehän on ihan jättimäinen, eli otin luonnollisesti aika paljon kuvia. Näytän tässä postauksessa vain murto-osan, muuten pelkästään tästä postauksesta tulisi kilometrin mittainen. Ylhäällä tosiaan vähän esimakua koko paikasta. Tietenkin sitten tuo aula oli suoraan sanottuna aivan perkeleellinen, museossa kun käy niin paljon ihmisiä joka vuosi.

Eka huone, mihin mentiin, oli ihan täynnä patsaita ja veistoksia. Ajateltiin, että ehkä tää on joskus ollut jonkunmoinen sisäpiha - kun noita seiniä nyt katselee.
Voitte vaan kuvitella, kuinka monet portaat me tuolla kerkesimme kävelemään sen muutaman tunnin aikana, minkä siellä vietimme...
Ja tässä on mun lempparikuva ja varmaan lempparihuone koko päivältä! Onkohan tää sellanen sali, jossa pidettiin aina välillä joitain tanssiaisia... Tai sitten vaan jotain isoja illallisia vieraille, kukapa tietää - en meinaan lukenut niitä opastustauluja mitä lie, jos niitä edes tässä kohdassa oli. Noh, oli luultavasti ihan kaikkialla, mutta en vain ollut tarkkana.


Vietettiin itse asiassa tuolla siivessä aika paljon aikaa, siellä kun oli kaikkea kaunista nähtävää. Mut sitten kyllästyttiin ja päätettiin mennä katselemaan maalauksia. Ja jostain syystä myös eksyttiin hetkeksi Antiikkiin...

Minkä jälkeen sitten palattiin taas tuommoiseen samantapaiseen siipeen, kuin pari kuvaa sitten. Itse asiassa sen edellisen siiven aiheena taisi olla Napoleon III - en kyllä todellakaan muista, saattaa olla, että oli joku aivan eri.


Astiastoa, joku pienoinen salonki tai muu oleskeluhuone, ja sitten joitain rasioita. Ellen ihan väärin muista, ne ovat vissiinkin voiderasioita. Tai ainakin osa niistä ehkä, tajusin vasta nyt, että tietoja olisi lukenut tossa kuvan alapuolella... Niinpä niin, silloin en tiennyt mitään elämästä enkä tiiä kyllä vieläkään, oivoi! Mut, eiköhän nyt seuraavaksi hypätä siihen kohtaan, jota kaikki luultavasti odottelevat.


La Joconde eli Mona Lisa - tai kuten museon opasteessa; Monna Lisa (jep) - kaikessa komeudessaan! Pääsin lähemmäksikin, ja otin kuvia, mutta ne ovat vähän huonolaatuisia. Piti meinaan joka tapauksessa zoomata. Päätin myös elää vaan niiden kuvien kanssa, mitä siihen mennessä olin saanut, koska mun oli vaan pakko päästä sivummalle tuosta ihmisjoukosta. Tän jälkeen me pysähdyttiinkin vähäks aikaa istumaan tuolle käytävälle, josta aikaisempi kuva on. Mietiskeltiin, mitä tehtäisiin seuraavaksi. Päädyttiin Louvren mäkkäriin ja sitten lähdettiin etsimään ulospääsyä.

Oli muuten yllättävän vaikeaa päästä edes tähän kohtaan asti, ehheh. Toisaalta, ihmettelin vaan, että miksi taidemuseossa on kiinni jonkunmoinen pieni ostoskeskus ja kuvassa näkyvä Applen liike. En siis siitäkään varma ole, mutta Le Printemps sen nimi oli, ja aikaisemmin opettajamme kertoi sellaisen ostarin olevan ainakin olemassa.
Otimme vielä hetken kuvia ulkona, ja sitten kysyimme eräältä matkamuistokauppiaalta, missä mahtaa olla lähin metroasema. Sitten lähdimme Père-Lachaiseen. Katselemaan Edith Piafin ja Jim Morrisonin hautoja. Ja jep, se olin minä, joka toivoi siellä käymistä - yllätys yllätys!
Haudat oli pääasiassa aika isoja, tuollaisia kuin kuvassa vähän näkyy. Nuo ovat siis nimenomaan perhehautoja. Matkan jälkeen ranskan tunnilla opettajamme kertoi, että sitten kun kaikki perheestä on haudattu tuohon samaan paikkaan, avain heitetään sinne. Sitten kukaan ei enää ikinä pääse avaamaan ovea. Musta aika jännää!
Ja seuraavaksi yhdet kohokohdat koko Pariisinmatkalta. Minun kohokohtani nimenomaan.


Ja siinä he lepäävät. Kyllä tässäkin reissussa pari tuntia taisi mennä, kun etsiskelimme hautoja melkein tuli perseen alla. Jostain syystä Jim Morrisonin haudan lähelle ei päässyt, ottaen huomioon, että Edith Piafin kiven viereen pääsi.
     Siinä oli neljäs päivä! Tajusin muuten aikaisemmin, että viidenneltä päivältä Versaillesista ei tule postausta. Minä nimittäin vietin päivän kipeänä vuoteessa hotellihuoneessa. Kuulemma en kyllä missannut mitään! Muut jonottivat 3 tuntia päästäkseen sisään, viettivät tunnin palatsissa ja lähtivät. Meillä oli siis suunnitelmissa vielä tuona päivänä käydä Galeries Lafayettessa, mutta emme siis tietenkään ehtineet. Muut ajattelivat mun olevan vihainen, kun en pääse sinne, mutta oikeasti en edes muistanut koko asiaa. Miettikää nyt! Ninna, Sani ja Maija tulevat sateesta märkinä takaisin hotelliin, ja kauhulla miettivät, että joutuvat kohtaamaan vihaisen Lissun... mutta todellisuudessa oven avaa erittäin väsynyt, juuri herännyt Lissu. Sunnuntai oli kyllä yksi lemppareista, koska sinä iltana emme tehneet enää yhtään mitään. Löhöilimme vain!

13. heinäkuuta 2017

uusikaupunki on nätti kesällä

Esimerkiksi Turku ja Hanko on "kesäkaupunkeja" eli vissiin suomeks sanottuna tosi kauniita kesällä. Nii on musta Uusikaupunkikin, tai itse asias melkein kaikki vähintään veden lähellä olevat kaupungit.

Olin tosiaa Ukissa eilen, koska mulla oli töitä Tokmannin edessä. Joo, myyn vihanneksia ja marjoja siis tosiaankin. Sen jälkeen mä sitten lähdin käppäilemään Pakkahuoneelle, eli lähdin iltatorille.



Ukin iltatorista tulee vähän mieleen joku munamarkkinoiden ja romutorin sekotus. Oli aika paljon kaikkia pieniä kojuja, oli paljon lapsiakin myymässä vanhoja leluja ja sen sellaisia. Mun mielestä kuitenkin iltatorissa parasta on se, että ne on venesataman vieressä.
Ja tottakai mun oli pakko saada jätskiä, kun oli niin kuuma ilta. Yllättävän lämmin itse asiassa, oisin ajatellut, että ilma ois jo vähän jäähtyny seitsemään mennessä mutta ei. Noh, onneks heti kotiin päästessä pääs kylmään suihkuun.
Vielä viimeseks: mp mun pökät?

5. heinäkuuta 2017

kuukauden suosikit

B I I S I T
Antti Tuisku - Hanuri ft. Boyat 
AronChupa - Llama in my living room ft. Little Sis Nora
Austin Mahone - Lady ft. Pitbull
Galantis - Hunter
Alan Walker - Ignite (instrumental) ft. K-391

V A A T T E E T & A S U S T E E T & K E N G Ä T
Uudet ballerinat. Mun ei varmaan tarvii ees selittää, riittää varmaan että katsotte kuvaa. Mä ja mun pinkit tai vaaleanpunaiset tai mitkä ikinä jutut, i know right!


R U O K A
Jäätelö. Oon taas ymmärtäny, miten ihanaa jätski vaan voi olla. Kiitos lämpimät päivät!

S I S U S T U S
Lamppu. Tai no varjostin. Ollaan siis mietitty jo kauan, että mä tarviin uuden lampun, ja nyt sellaisen mieleiseni löysin! Vielä vaan pitäs saada se laitettua paikoilleen. On siis vähän sellainen pronssisen ja kultaisen sekoitus tuolta sisältä.


M U U T
Kuoret, joiden edessä kaikki muut kuoret kalpenevat. Kattokaa nyt sitä! Mun sisko toi tän mulle Turusta, kun pyysin. Sanoin kanssa samalla, että ei hetkeen tarvii munkaan kuoria hommata - jooh, saa nähdä miten kauan tämä "hetki" sitten kestää. Kuvassa siis siskoni käsi eikä omani, haha.

Munamarkkinat. #vainlaitilajutut. Tämä on siis tosiaan kaksi - tai no periaatteessa kolme päivää kestävä, Karjuteltta meinaan avautuu perjantaina jo. Siellä siis on joitain artisteja, tänä vuonna oli esimerkiks Evelina, Klamydia ja Jukka Poika. Anyway! Muuten kaksi päivää kestävä markkinatapahtuma, jossa on kojuja ympäri Laitilan pientä keskustaa. Tänä aikana on kans romutori, mihin ihmiset tuo jotain kamoja myös myytäväksi. Esimerkiksi vaikka jotain omia vanhoja juttuja, mitä ei enää tarvitse. Itekkin sain sieltä jotain kivaa hankittua! Ja tietenkin karjuteltan ohella myös nuoriso lähtee lauantaina keskustaan juhlimaan - minä kans, ylläripylläri. Juhlittiin samalla Nellin, Veeran, Tanjan ja Sanin kanssa mun synttäreitä. Jostain syystä en osannut tehdä tästä omaa postausta... Niin joo, ja nimitys "munamarkkinat" tulee siitä, että Laitila on siis kananmunakaupunki vähän niinkuin.

1. heinäkuuta 2017

rakastan airo gelaton mansikkapirtelöä

Ja Turkua.
Tuli tossa keskiviikkona käytyä pitkästä aikaa Turussa, ja näin Juliaa samalla. Ei ollutkaan taas kuin puol vuotta viime kerrasta kulunut, eh. Mutta otettiin tavotteeks nähdä vielä toisen kerran tänä kesänä joten! Tuttuun tapaan hengailtiin eka Wiklundilla ja vähän aikaa Hansassa, ja lähdettiin sitten Myllyyn.

Kävin ekaa kertaa ostamassa jotain Airo Gelatosta, Myllyn alakerrassa olevasta pienestä pisteestä XXL:n vieressä siis. Ja en voi muuta sanoa kuin että toi mansikkapirtelö oli parasta! Se on oikeesti niin hyvää, että unohdat kaikki brain freezet ynnä muut, koska tota on vaan pakko saada lisää ja lisää. Todellaki meen vielä ens kerralla! Viihdyttiin Myllyssä joku 4 tuntia vissiinkin, ja tietenkin käytiin aivan ensimmäisenä syömässä Rapidossa. Ja mä olin onnellinen, kun sain syödä Julian ranskikset loppuun.



Myllyn jälkeen pysähdyttiin vähäks aikaa jokirantaan mun pyynnöstä. En tiiä mikä siinä on, mut mun mielestä jokiranta on niin kiva paikka! Onhan Aurajoki aika ruskea ja näyttää vähän surkealta, mutta eloo siihen tuo kaikki jokilaivat ja muut veneet - ja näin jopa vesijetinki tuona päivänä. Noista puluista tuli meijän uusia frendejä, mutta lokit ajo meidät loppujen lopuks pois koko jokirannasta. En tiiä, en vaa erityisemmin pidä niistä. Anyway, sitten hain vielä yhden jätskiannoksen.
Todettiin Julian kanssa, että jos mä oisin jätskiannos, näyttäisin aika lailla tuolta. Ja tiedän, mitä mietitte; oli punainen muumitikkari! Vielä ois puuttunut pinkki lusikka, sitten tuo ois ollu aivan 101% minä. Lähdinkin sitten tuon jälkeen kotiin. Mutta vielä: katsokaa tätä rakennusta!
Niinku katsokaa! Etupuoli näyttää aika lailla samalta ikkunoiden puolesta siis. That really made my day, näyttää musta tosi söpöltä. Sitten ostoksiin. Löysin kaikenmoista kivaa siis H&M:ltä, GinaTricotista, Sokokselta ja Suomalaisesta kirjakaupasta.

Vaaleanpunaiset unelmat löysin Hansan H&M:ltä. Kaikki muut löytyikin sitten Myllystä. Kuitenkin! Tarvitsin uuden kaapelin, koska vanha vähän niinkuin rispaantui aika piloille - vainiphonejutut... - ja tietenkin päätin hankkia vaaleanpunaisen! Ja toi lippis on vaan niin tehty mulle. Kiiltävä ja niin ihananvärinen. Jos oisin lippis, olisin tuo.
Nää ihanat chokerit löysinkin Ginasta! Ylempi oli -50% alennuksessa ja alempi nyt oli vaan hieno, että päätin ostaa. Mulla on muutenkin vaan yksi choker, ja noi on enemmän mun tyylisiä, kuin se yksi. Lisäksi löysin myös hameen, mutta en keksinyt, miten saisin sitä kuvattua kivasti.
Sokokselta sain mukaani timantin muotoisen meikkisienen, ja sitten ohuen viuhkasiveltimen. Jälkimmäistä tietenkin suunnittelen käyttäväni highlightin laittamiseen. En ole vielä kumpaakaan sen kummemmin testannut, mutta toivon, että ovat toimivia. Ajattelin ensin ostaa meikkivoiteelle siveltimen, mutta sitten muistin, miten kamalaa sitä on pestä... En tiedä, musta se on vaan horror. Toisalta kylhän toiki luultavasti kamalaksi kerkeää menemään, mutta niin.
Sitten vuorossa on mun henkilökohtainen suosikki, tällä kertaa Suomalaisesta kirjakaupasta! Uusi kalenteri, jonka voin ottaa käyttöön elokuussa. Ajattelin tehdä tästä erillisen postauksen, koska no - toi on niin hieno ja söpö! Olen Julialle elämäni velkaa, kun se huomasi tuon ekana. Aikomukseni oli  nimittäin ensin ostaa Vallilan "aikuismainen" kalenteri. Mutta sitten mäkin näin tuon, ja totesin että hitot aikuismaisuudesta.