31. tammikuuta 2017

kuukauden suosikit

B I I S I T

V A A T T E E T & A S U S T E E T
Vaaleanpunainen huppari. Ostin Myllystä vähän aikaa sitten ja on nyt jo maksanut itsensä takaisin, pehmeyden ja söpön värin takia. Sillon kun ei jaksa pätkääkään miettii mitä heittää päälle, huppari on aina hyvä vaihtoehto!
Nettikaupat. Oon tän kuun aikana lähinnä vaan selaillut nettikauppoja ja fantasioinut kaikista tavaroista ja vaatteista. Oon pahasti sitä mieltä, että oon materialisti.

M U U T
Kuvis. Tässä kuussa oon todella innokkaasti istunut kuviksen tunneilla ja saanut aikaan aika paljon sinänsä! Oon tyytyväinen mun aikaansaannoksiin, vaikka ainahan ne vois olla parempia. Toisaalta en oo mitään piirtänyt kuviksen tunteja lukuunottamatta varmaan moneen vuoteen, joten ymmärtäähän sen että mun tuotokset nyt on mitä on. Itse asias ajattelin tehdä mun kuvishöpinöistä oman postauksen, sitä asiaa kun tuntuu tästä riittävän.
Mun työpiste eilen. Ja sivulla vielä läppäri. On tää aika goals! Harjottelin tosiaan eilen matikan kokeeseen, joka oli tänään. Kaksi tuntia sitä tein, ja pääsin siis jo puoli yhdentoista aikaan lähtemään kotiin. Koe itsessään meni ihan hyvin sinänsä, kunhan kutosella pääsen läpi niin oon tyytyväinen!



Tää ilma. On jäistä ja vähän kylmää ynnä muuta, niistä en pidä, mutta on alkanut selvästi valoisa aika pidentyä ja siitä mä pidän! Ja siitä, että tänään aurinkokin jopa lämmitti. Pakko myöntää, että mä odotan kevättä kuin kuuta nousevaa ja pian se jo tulee.

2 kommenttia: