6. helmikuuta 2017

mokkapaloja

Tämä onkin tän blogin ensimmäinen kunnon leivontapostaus! Eli nyt tehdään mokkapaloja, meidän äidin ja siskon ohjeiden mukaan vissiinkin, heh!
Pohjaan tai no mokkapalojen perustaan tarvitset:
4 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
1 rkl kaakaota
3 dl sokeria
150 g margariinia tai voita
2 munaa
1 ½ dl maitoa
Ensimmäiseksi, sulata margariini tai voi, kumpaa ikinä käytätkään. Laita myös uuni lämpeämään 175 asteeseen. Mittaa sitten kuivat aineet isoon kulhoon, johon taikinan teet. Sekoita aineet keskenään. Lisää sitten maito, samalla sekoittaen. 
Loput aineet, eli sulatetun voin ja munat, lisätään nyt; näiden kohdalla ei tarvitse sekoittaa samalla kaadettaessa. Ja sitten, sekoita seos tasaiseksi, jolloin se näyttää enemmän tai vähemmän tältä.
Kaada taikina leivinpaperille uunipellin päälle, ja levitä se tasaiseksi vaikkapa nuolijan avulla.
Seuraavaksi pelti suuntaakin uuniin, ja paistuu siellä 30 minuuttia. Voit jo tässä vaiheessa alkaa tekemään kuorrutetta, jos haluat. Mutta mekin - no, äiti ja minä - aloimme tekemään sitä vasta sitten, kun olimme ottaneet herkun pois uunista ja antaneet sen jäähtyä hetken. Kuorrutteeseen tarvitset joka tapauksessa:

75 g voita tai margariinia
3/4 dl kahvia
4 dl tomusokeria
½ dl kaakaojauhetta
2 tl vanilliinisokeria
Strösseliä tai nonparelleja

Sulata ensin voi kattilassa. Lisää kahvi. Sihtaa muut aineet siivilän läpi kattilaan. Sekoita kuumalla levyllä niin kauan, kunnes seos on tasaista. Kaada kuorrutus kuumana pohjan keskelle, ja levitä se joka puolelle. 


Nyt voit lisätä nonparellit tai strösselit, ja antaa tekeleesi jähmettyä vähän aikaa. Ja sitten, tadaa! Mokkapalat ovat valmiit! Ja sen kun syömään saman tien, itsekin menisin nyt ellei kello olisi niin paljon, heh. Toinen puoli on vähän rapea, mutta en usko sen olevan suuri ongelma.

6 kommenttia:

  1. Mokkapalat on niiin hyviä! Tosi kiva postaus (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. veit sanat suustani! aah, pitää alkaa tekemään useemmin :D kiitos :3

      Poista
  2. Mokkapalat on rakkautta <333

    tiiaemilia.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Haha, voi ei, tuli kyllä nuorempana tehtyä ihan sikana mokkapaloja! Ne on kyllä hyviä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eikö enää tuu tehtyä niin paljon? :D mä oon jopa kelannu et alkaisin useemmi tekee!

      Poista